Astrologiset kirjalliset tulkinnat
Astrologia voi auttaa ymmärtämään ajanlaatua, elämääsi sekä persoonaasi. Tulkinnoissa käsittelen yhteisesti sovittua aihetta kuten esimerkiksi tiettyä teemaa, ajanlaadun ilmentymiä tai syntymäkarttaa elämän ja persoonan osoittajana. Tulkinta perustuu omaan syntymäkarttaasi. Astrologiaa voit hyödyntää monella tavalla, esimerkiksi tunnistamalla ajanlaadun elämässäsi tai pohtimalla vahvuuksiasi ja heikkouksiasi niin työelämässä kuin ihmissuhteissakin. Parhaimmillaan astrologia tarjoaa sinulle oikopolun sisimpääsi – eikä ihan kaikkea tarvitse kokea kantapään kautta!
Astrologina toimin astrologisen symbolikielen kääntäjänä ja kartan tulkitsijana oman
intuitioni, kokemukseni ja astrologisen tietämykseni avulla. Kirjalliset tulkintani ovat
yksilöllisiä, henkilökohtaisesti juuri sinulle tehtyjä, ja vain omaan syntymäkarttaasi
perustuvia.
Tulkintaa varten sinun täytyy tietää syntymäaikasi; päivä, kuukausi, vuosi ja tarkka
kellonaika, sekä syntymäpaikkakunta. Huom! Syntymäpaikka on esim. sairaalan paikkakunta,
ei välttämättä sama kuin vanhempien asuinpaikkakunta.
Mikäli et tiedä tarkkaa kellonaikaa syntymällesi, voit ottaa yhteyttä syntymäsairaalaasi
ja tiedustella mihin syntymätiedot on arkistoitu, tai mahdollisesti Kansallisarkiston tiedostoista.
*
Astrologia ja kohtalo
Mitkä planeettavoimat muodostavat elämänkohtalosi perustan? Tulkinnassa analysoidaan syntymäkarttasi kokonaisuudesta kohtalon keskeisimpiä suuntia. Tulkinta perustuu hellenistisen astrologian metodeihin. Sisältää esipuheen, jossa tarkastellaan yleisesti hellenististä kohtalokäsitystä. Tulkinta toimii myös astrologisena perustulkintana. Tulkinnan pituus noin 12 – 14 sivua. 80 €
Vuositulkinta
Mikä on vuoden teema? Miten vuotuiset pimennysjaksot vaikuttavat? Vuositulkinta perustuu hellenistisen astrologian ajoitusmenetelmiin vuositasolla, kuten profektioon ja Auringonkierrokseen, sekä isojen aikasyklien tarkasteluun. Sisältää keskeisimpien transiittien tarkastelun, pimennysten analyysin sekä katsauksen edistyskartan tilanteeseen. Tulkinnan pituus noin 10 – 12 sivua. 80 €
Hyvä aika -tulkinta
Elektio-astrologian avulla sopivimman ajankohdan määrittelyä esimerkiksi yrityksen perustamiselle, tapahtuman järjestämiselle tai avioliitolle. 50 €
Elämänalueen teema -tulkinta
Mikä elämässäsi tai itsessäsi pohdituttaa? Valitse pari tärkeintä aihe-aluetta ja tutkitaan mitä syntymäkarttasi näistä kertoo. Tulkinnassa käytetään hellenistisen astrologian menetelmiä. Hinta toistaiseksi 11 € / sivu
Kakstoistaosat -tulkinta
Juuriastrologian Dodekatemoria-menetelmällä kartantekijöiden pohjimmaisen olemuksen tarkastelua. Tulkinnassa pohditaan planeettojen toteutumista yksilön elämässä kartan eri tasojen kautta, sekä planeettojen ilmentämiä salaisuuksia. Päivitetty aikaisemmasta Kartan sävyt -tulkinnasta. 75 €
Hermeettiset arvat -tulkinta – UUTTA! –
Seitsemän silminhavaittavan planeetan arvat ovat henkilökohtaisinta syntymäkartan antia. Tulkinnassa tutkitaan millaisin teemoin ja millä elämänalueilla planeettojen voima näyttäytyy arpojensa kautta, sekä tarkastellaan mitkä arvoista ovat sinulle keskeisimmät. Koska arpojen sijainti kartalla lasketaan Auringon, Kuun ja nousuakselin kautta, tulkintaa varten sinulla tulee olla tiedossa tarkka syntymän kellonaika. Hinta kirjoitetun tulkinnan pituuden perusteella toistaiseksi 50 – 70 €
*
Tilatessasi tulkintaa
ota yhteyttä meiliin astrologiantaika@gmail.com ja ilmoita syntymäaikatietosi kartantekoa varten (kts. ohjeet ylempänä sivulla). Lasku ja tulkinnan sisältävä tiedosto lähetetään sähköpostilla. Tulkinta toimitetaan kun maksusuoritus näkyy tilillä / kopio maksukuitista saatu sähköpostiin.
Hinnasto voimassa 1.1.2025 alkaen
Astrologian Taika pidättää oikeuden hinnanmuutoksiin
Huomioithan ystävällisesti, että teen tulkinnat tilausjärjestyksessä ja toimitusaika riippuu jonossa olevien tulkintatilausten määrästä.